Pitkospuun kevään kuulumiset – myynti on kuningas!

Morjesta täältä etätoimistolta!

Muksu häärii jaloissa, mutta show must go on! Kevät on tuonut mukanaan melkoisen myllerryksen käytännössä kaikkien ihmisten elämään, ja vallitseva tilanne koronan myötä on suistanut ahdinkoon useita yrityksiä ja yrittäjiä. Yksi alamme yrittäjä mainitsi taannoin podcastissaan, että jos alan toimija sanoo, ettei vallitseva tilanne vaikuta hänen bisnekseensä, hän joko valehtelee tai hänellä ei ole asiakkaita. Kumoan nyt tämän lauseen nyt ainakin meidän osaltamme.

Me tehtiin Pitkospuulla linjaveto loppuvuodesta ja skaalattiin myynti verkkokauppoihin ja teollisuuden asiakkaisiin. Jo alkuvuodesta, kun korona oli vasta rantautumassa Eurooppaan, saatiin maailmalta positiivisia merkkejä verkkokauppojen kasvun osalta ja tiesimme, että tämä tulee näkymään myös meidän verkkokauppa-asiakkaidemme liikevaihdossa. Teollisuuden alaan vaikutukset eivät ainakaan tätä kirjoittaessa ole vielä iskeneet, joten tämä oli osaltamme sellainen veto, joka näkyy nyt, kun tapahtumat ja kuvaukset ovat monilta osin peruttu tai siirtyneet. Voisin väittää, että seurasimme tilannetta tarkasti jo siinä vaiheessa, kun tilanne alkoi vasta eskaloitumaan Kiinassa, mutta toki mukana on ollut myös onnea myynnin skaalaamisen osalta.

Markkinointitoimiston toimiva myynti

Markkinointi on aina kokeilua ja opettelua mutta varsinkin digitaalisella puolella vallitsevat tietyt lainalaisuudet. Alallamme inbound myynti saa osakseen vahvaa luottamusta, eli odotetaan kärsivällisesti, milloin asiakas soittaa ja tilaa palveluita. Me teemme asiat toisin.

Emme yritä myydä kaikille kaikkea, vaan myymme sellaisille yrityksille, joilla on kasvuhalua ja joita osaamme oikeasti auttaa.

Ratkaisukeskeinen myynti on ollut alusta asti meidän suurin vahvuutemme. Ratkaisukeskeinen myynti on se asia, joka varmistaa meidän jatkuvan kasvamisen, ja tiedämme, että saamme tuloksia aikaan tietynlaisille asiakkaille. Tämä on se asia, joka erottaa Pitkospuun monesta muusta alan toimijasta.

Myynti ei ole rakettitiedettä!

Mitä sinulle tulee mieleen, kun puhutaan myynnistä? Kylmäsoitot, sähköpostit, tapaamiset kovat kaulassa, vai vatsahaava jatkuvasta kahvin juonnista? Myynti on maailman helpoin laji, sillä se on puhdasta matematiikkaa. Myynti vaatii vain ja ainoastaan toimintoja!

Kaikki lähtee liikkeelle tavoitteesta: kuinka paljon haluat myyntiä? Kun tämä mystinen summa on tiedossa, lähdetään asiaa purkamaan taaksepäin:

  • Kuinka monta kontaktointia tarvitset, että saat x määrän tapaamisia?
  • Kuinka monta tapaamista tarvitset, että saat x määrän tarjouksia sisään?
  • Kuinka monta tarjousta tarvitset, että saat x määrän voittoja?

Tässä on se myynnin kultainen kaava, jota kaikkien pitäisi noudattaa. Se miten kontaktoit ja kuinka vakuuttava olet tapaamisissa onkin sitten eriasia. Emme voi vaikuttaa juurikaan putken loppupäähän, mutta voimme aina lisätä toimintoja alkupäässä.

Kasvun haasteet

Viime syksynä juttelimme erään asiakkaan kanssa kasvusta, ja hän kysyi minulta kuinka Pitkospuu säilyttää tekemisen tason ja laadun, kun toiminta kasvaa? Koen, että tähän on vain yksi avain:

Palkkaa vain itseäsi parempia henkilöitä.

Nopea kasvu tarkoittaa myös nopeaa lisäystä henkilöstöön ja olemmekin palkanneet 6kk sisällä tekijän jokaiselle osa-alueelle. Toimistomme on nuoresta keski-iästään huolimatta varustettu isolla kasalla nälkää ja ammattitaitoa. Jokainen meillä työskentelevä henkilö on minua parempi jokaisella osa-alueella!

Kun henkilöstö kasvaa, pääsemme väistämättä sellaisten aihepiirien pariin kuten johtaminen ja sisäinen viestintä. Nyt, kun vallitseva tilanne painaa päälle etätöiden merkeissä, on päästy testaamaan tätä asiaa käytännössä. Meidän porukka on ottanut haasteen vastaan esimerkillisesti ja homma toimii, vaikka fyysisesti emme olekaan enää vierekkäin. Muutenkin se henki, joka Pitkospuulla vallitsee, on kunnioitettavaa. Se henki on ainakin minun yrittäjyyteni suola.

The End

Vaikka olosuhteet ovat vaikeat, on yrittäjien keskuudesta kummunnut uskomatonta kekseliäisyyttä ja sitä oikeaa yrittäjähenkeä. Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö vallitseva tilanne tulisi muuttamaan perinteisiä käytäntöjä muun muassa etätyön suhteen. Alkujärkytyksen jälkeen on lähdetty kehittämään uusia toimintamalleja ja suunnitelmia tulevaisuuden turvaamiseksi.

Olisi naiivia sanoa tähän mitään tsemppiviestejä. Yritetään kaikki kovemmin ja määrätietoisemmin kuin koskaan. Tehdään niitä asioita, joilla on merkitystä.

Marko Leminen
Retkenjohtaja

0440919039
marko@pitkospuu.fi



Kirjoittaja: Matti Ruuska

Kirjoittaja: Matti Ruuska

Julkaistu: 23.4.2020

Matti Ruuska (BBA) on markkinoinnin ammattilainen, jolla on kokemusta varsinkin erilaisista digitaalisen markkinoinnin strategioista, tekniikoista ja menetelmistä. Hän on toiminut alalla vuodesta 2007 lähtien tehden projekteja aina suomalaisista PK-yrityksistä kansainvälisiin pörssiyhtiöihin saakka.

Jatka lukemista…

Myynnin ja markkinoinnin tehokas yhteistyö

Myynti ja markkinointi muodostavat yhdessä toimiessaan tehokkaan koneiston, mutta erillään ollessaan ponnistelut menevät hukkaan. Tärkein etu myynnin ja markkinoinnin yhdistämisessä on asiakkaan...

Verkkosivualustat vertailussa

Mitä alustaa sinun pitäisi käyttää? Tässä on blogi, jossa käsitellään kolmen suositun alustan etuja, niiden käyttöä sekä yleisesti verkkosivustojen rakennusprosessia. WordPress, Drupal sekä...

Mitä tarkoittaa konversio?

Tässä artikkelissa käsitellään konversiota markkinoinnin ja myynnin näkökulmasta. Konversio on digitaalisen markkinoinnin mittayksikkö. Vaikka konversioaste saattaa olla yksi vaikuttavimmista...