Tehokkaalla asiakkuudenhallinnalla
matkaat kohti tuloksia!

Teollisuuden yrityksien asiakkuudenhallinta käsittää alleen toimivan CRM-järjestelmän sekä myynnin ja markkinoinnin automaatiotyökalut. Tuo toimintaasi järjestelmällisyyttä niin myynnin, markkinoinnin, kuin myös asiakaspalvelun saralla. 

Teollisuuden haasteet asiakkuuden hallinnassa

Teollisuuden yritysten kanssa toimiessamme törmäämme usein samankaltaisiin haasteisiin liidien hankinnan sekä yleisesti digitalisoitumisen kanssa. Markkinoinnin automaatiojärjestelmän tarkoituksena on ennen kaikkea automatisoida sellaisia toistuvia prosesseja, joita esimerkiksi myynnin puolella yleisesti koetaan.

Ajansäästö toistuvissa prosesseissa mahdollistaa tehokkuuden nostamisen ja sitä myötä tuloksien kasvattamisen. Vapauttamalla tiimisi ajan tärkeisiin ja olennaisiin toimiin, myyntiä voi parhaissa tapauksissa kasvattaa jopa moninkertaiseksi.

On tärkeää nähdä markkinoinnin ja myynnin automaatiojärjestelmä samanlaisena investointina, kuin esimerkiksi uuden prosessilinjaston hankkiminen. Pohjimmiltaan molemmissa kyse on toiminnan tehostamisesta, turhan työn vähentämisessä ja pitkällä aikavälillä tuottavuuden lisäämisessä.

HubSpot-järjestelmän avulla muutamme myyntisi ja markkinointisi nykyaikaiseksi, liidejä tahkoavaksi koneistoksi.

Automaatiotyökalujen avulla kasvatamme verkkosivujesi liikennettä useista eri kanavista ja muutamme ne liideiksi, jotka ohjataan automaattisesti myynnin käsiteltäviksi. Automaatiotyökalut mahdollistavat saumattoman asiakaskokemuksen sekä luovat dataa, joka on välttämätöntä tuloksellista kasvua haettaessa.

HubSpot palvelumme

  • HubSpot automaatiotyökalujen käyttöönotot.
  • HubSpot CRM -käyttöönotot ja kontaktien siirtäminen.
  • Järjestelmien integroinnit.
  • Digitaalisen markkinoinnin strateginen suunnittelu.
  • HubSpot -koulutukset ja ylläpito.

Verkkosivut eivät nykyaikana ole enää pelkkä infosivu ja käyntikortti, vaan monipuolinen kokonaisuus, joka vastaa tuotetta tai palvelua hakevan henkilön kysymyksiin ja ohjaa potentiaaliset asiakkaat myyntitunneliin, ja sitä kautta liideiksi, ja edelleen myynnin kontaktoivaksi. Sivustosi on yksi tärkeimmistä asiakashankkijoistasi, ellei tärkein.

Kumppanuus

Kumppanuusohjelmamme kattaa strategisen suunnittelun sisältöstrategioineen, asiakaspersoonien luomisen sekä verkkosivujen konversiota ja hakukoneoptimointia kehittävät toimet, kuten:

  • Verkkosivujen sisällöntuotanto (blogit & sisällöt).
  • Sosiaalisen median sisällöntuotanto.
  • Hakusana- ja sosiaalisen median mainonta.
  • Videotuotannot ja animaatiot.
  • Uutiskirje- sekä muut mainoskampanjat.

Kumppanuusohjelman tavoitteena on myös kasvattaa yrityksesi tai organisaatiosi omaa osaamista sekä dataperusteista johtamista ja sitä myötä kehittää valmiuksiasi nykyaikaisen, digitaalisen markkinoinnin ja myynnin toteuttamiseen.

Case:
Ouneva
Group

Videotuotannot
Asiakkuudenhallinta

Ouneva Group on kansainvälinen teollisuuden sopimusvalmistaja laajalla teknologiavalikoimalla. Ouneva Groupille on toteutettu vuoden aikana toistakymmentä videotuotantoa aina rekry- ja teknologiavideoista brändivideoon.

Ouneva Groupille on toteutettu myös kattava kilpailija- ja hakusana-analyysi sekä HubSpot CRM-järjestelmän käyttöönotto asiakkuudenhallinnan ja myynnin toimintojen kehittämiseen.

“Pitkospuun kanssa toimiminen on ollut tehokasta heti ensikontaktista alkaen. Suunnitelmallisuus ja aikataulut pitävät, onhan nuo lupauksetkin tulleet osaltanne lunastettua.

Keskustelu on helppoa ja luottamuksen syntyminen nopeaa. Toiminnastanne huomaa, että ajattelette pelkän liikevaihdon sijaan asiakkaan tarpeita ja haette aktiivisesti ratkaisuja ongelmille. Ammattitaitoista ja laadukasta palvelua kautta linjan!”

Case:
Process
Genius

Ulkoistettu markkinointi
Videotuotannot
Asiakkuudenhallinta

Process Genius on reaaliaikaisten, selainpohjaisten mallinnustyökalujen edelläkävijä.

Process Geniuksen kanssa toteutettu ”ulkoinen markkinointipäällikkö” -ohjelma käynnisti markkinoinnin uudistuksen ja sitä myötä myynnin kehittämisen sekä asiakaspalvelun ja sisäisen viestinnän kehittämisen.

Kolmen eri teknologiakärjen selkeyttäminen sekä materiaalien luominen prosessiteollisuuden, valmistavan teollisuuden sekä elintarviketeollisuuden antaa Process Geniukselle valmiudet liiketoiminnan tulokselliseen kehittämiseen.