Pitkospuulaiset esittäytyy

Meitä on täällä jo aika monta

Pitkospuu on saavuttanut kahden vuoden iän ja on valmis uusiin haasteisiin. Siinä missä yritys perustettiin palvelemaan matkailualan toimijoita, on ketterästi hypätty yhä enemmän ja enemmän verkkokauppojen ja teollisuuden alan toimijoiden pelikentälle. Kurkkaa vähän syvemmälle siihen, keitä täällä nykyään asustaa:

Marko Leminen

Marko Leminen – Retkenjohtaja – Yrittäjä

Työtehtäviini kuuluu projektinjohtaminen sekä asiakasrajapinnassa työskentely. Viihdyn ihmisten kanssa ja olen kova ideoimaan ja suunnittelemaan uusia juttuja. Arkeani siivittää 2.5v tyttö ja kaikenlainen luonnossa harrastaminen. Vapaa-ajalla innostun edelleen myös kuvaamisesta ja minun seikkailuja voikin seurata Instagramin puolella nimimerkillä @marko.leminen.

Matti Ruuska – Leirinjohtaja – Yrittäjä

Nautin tarinoiden kuuntelemisesta ja jakamisesta. Perinpohjaisena extroverttinä viihdyn muiden ihmisten kanssa ja innostun helposti uusista ajatuksista. Pidän ideoinnista ja uuden luomisesta varsinkin uusien ihmisten kanssa. Kasaan ympärilleni nopeasti tiimin, joka toteuttaa unelmani ja haaveeni. Minua motivoivat nopeat onnistumiset, joista pääsevät hyötymään ennen kaikkea minä, mutta myös asiakkaani ja läheiseni!

Alexander Saloranta – Animaattori

Moikka, meikä on Alexander. Jokusen vuoden erilaisia animaatioita tehneenä voin sanoa, että se on aika kivaa puuhaa. Vuoden alussa muutin Helsinkiin majailemaan, mutta pidin paikkani Pitkospuun luotto animoijana. Täältä etäältäkin käsin on toteutettu jo jos jonkinmoista projektia aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Toki mun elämään kuuluu muutakin kuin animaatiot ja grafiikat, vietän jopa liikaa aikaa koirani Paavon kanssa ja se kulkee mukana kaikkialle. Boulderoimaan se ei pääse, se olkoon vielä täysin privaatti harrastukseni. Mukavaa kesää kaikille!

Mainostoimisto_Joensuu_Pitkospuu_Remo

Remo Vilkko – Sisällöntuottaja

Heipparallaa! Olen Remo, alunperin Etelä-Karjalan Imatralta, mutta sittemmin joensuulaistunut jo viiden vuoden ajan. Toimin Pitkospuulla erityisesti videotuotantojen parissa. Minulle tärkeitä asioita meluisassa maailmassa ovat aito läsnäolo, kuunteleminen ymmärtääkseen, empatia, oikeudenmukaisuus sekä tasa-arvo. Yhteiskunnallisina viestijöinä meillä on velvollisuus tunnistaa epäkohtia ja puuttua sekä vaikuttaa niihin kaikessa mitä teemme. Luo kanssamme reilua ja yhdenvertaisempaa markkinointia jolloin kaikki voittavat.

Tiina Marjoniemi – Sisällöntuottaja

Sisällöntuottaja, luontokuvaaja, seikkailija. Nämä ovat vain muutamia niistä lukemattomista sanoista, joilla minua voisi kuvailla. Eksyin Pohjois-Karjalaan Savon metsistä opintojen perässä, ja maaliskuussa 2020 löysin tieni Pitkospuulle. Työpäivän aikana minut löytää monipuolisen sisällöntuotannon, yleensä valokuvien, tekstin tai grafiikan parista, tai vaihtoehtoisesti HubSpotin maailmasta. Vapaa-ajalla taas olen joko metsässä koiran ja kameran kanssa tai sohvan nurkassa neulepuikot kourassa.

Lari Heikkinen – Digimarkkinoija

Olen lähtöisin Kainuun korvesta, nykyisin kierrän maailmaa Thaimaasta käsin. Matkalla haaviin on tarttunut MBA, BBA ja tietotekniikan mekaanikon paperit, ja nykyisin toimin Pitkospuulla digikompassin kalibroijana.

Ams Huumarkangas – Sisällöntuotannon harjoittelija

Olen Keski-Suomen kasvatti, kesällä 2017 joensuulaistunut medianomiopiskelija. Pitkospuulle päädyin kesäharjoittelun kautta puuhailemaan kaikenlaisen sisällöntuotannon pariin, tuoden mukanani huonoa huumoria ja kovan ääneni. Oma vapaa-aika kuluu valokuvauksen, pöytäroolipelien ja piirtämisen parissa. Luonnossa tulee myös vietettyä paljon aikaa ja mielenrauha löytyy järven rannalta.

Eveliina Mielikäinen – Markkinointisuunnittelija

Pitkospuun tiimin tuorein lisäys. Ulkomailta paluumuuttanut, puolikkaan suvun verran pohjoiskarjalainen. Avarakatseisuudella ja suurella sydämellä varustautunut asiakaslähtöisen ja erottuvan markkinoinnin osaaja. Supervoimani on ihmislähtöisen markkinointidatan soveltaminen käytännössä. Maailmanmatkaajan mentaliteetilla haaveilen suuresti surffireissuista ja kotimaan kamaralla kokkailen keittiössä vaihtelevalla menestyksellä kasvisruokia.

On ollut kerrassaan hienoa huomata, että olemme rakentaneet toimivan, itsenäisen toimiston, joka pystyy palvelemaan asiakkaita erittäin laajalla osaamiskentällä. Olemme mm. ainoa itäsuomalainen HubSpot -partneri, joka tekee meistä erottuvan mainostoimiston tällä alueella. Emme kuitenkaan ole missään vaiheessa jääneet kilpailemaan alueen asiakkaista, vaan skaalaamme toimintoja yhä etenevissä määrin valtakunnalliselle liiketoimintakentälle.

Osaamisemme keskittyy käytännössä kolmeen eri osa-alueeseen, joita ovat:

Sisällöntuotanto

Nykyaikainen sisällöntuotanto on luonteva osa asiakaspolkua ja kävijämäärien nappaaminen sosiaalisen median sisällöntuotannon avulla esimerkiksi verkkokauppaan on olennainen osa viivan alle jääviä euroja. Sisällöntuotantomme kattaa kaikki video-, kuva- ja tekstijulkaisut. Oli kyseessä sitten yritysesittelyvideo, tuotekuvaukset verkkokauppaan, tai mukaansatempaava blogiteksti, löytyy meiltä erinomaiset valmiudet niiden tuottamiseen oman talon sisältä.

HubSpot

Ainoana itäsuomalaisena HubSpot-partnerina pystymme tarjoamaa laajan osaamisemme sinun käyttöösi. Markkinoinnin automaatiojärjestelmällä onnistuu saman sovelluksen alta kaikki markkinoinnin, myynnin ja asiakaspalvelun toiminnot. Markkinoinnin automaatiojärjestelmän tärkein tehtävä onkin säästää organisaation omaa työaikaa ja lisätä inbound-myyntiä yrityksessä. Mikäli haluat kuulla lisää siitä, kuinka CRM -järjestelmä kehittäisi toimintaa juuri sinun toiminnassasi, varaa tästä aika ilmaiseen tapaamiseen Matin kanssa.

Digitaalinen markkinointi

Digitaalinen markkinointi on nykyaikainen tapa luoda tunnettavuutta, hankkia kävijävirtaa sekä kaikessa yksinkertaisuudessaan myydä. Oli kyse sitten Facebook- tai Google-mainonnasta, pystymme tarjoamaan toimivan paketin juuri sinulle räätälöitynä. Digitaalinen markkinointi toimii parhaiten, kun ymmärretään tavoitteet ja osataan tulkita saatuja tuloksia. Yhdistettynä sisällöntuotantoon, saadaan luotua kattava paketti, jolla tuodaan sinun digitaalinen näkyvyytesi nykyaikaiselle tasolle.

Kirjoittaja: Matti Ruuska

Kirjoittaja: Matti Ruuska

Julkaistu: 23.6.2020

Matti Ruuska (BBA) on markkinoinnin ammattilainen, jolla on kokemusta varsinkin erilaisista digitaalisen markkinoinnin strategioista, tekniikoista ja menetelmistä. Hän on toiminut alalla vuodesta 2007 lähtien tehden projekteja aina suomalaisista PK-yrityksistä kansainvälisiin pörssiyhtiöihin saakka.

Jatka lukemista…

Myynnin ja markkinoinnin tehokas yhteistyö

Myynti ja markkinointi muodostavat yhdessä toimiessaan tehokkaan koneiston, mutta erillään ollessaan ponnistelut menevät hukkaan. Tärkein etu myynnin ja markkinoinnin yhdistämisessä on asiakkaan...

Verkkosivualustat vertailussa

Mitä alustaa sinun pitäisi käyttää? Tässä on blogi, jossa käsitellään kolmen suositun alustan etuja, niiden käyttöä sekä yleisesti verkkosivustojen rakennusprosessia. WordPress, Drupal sekä...

Mitä tarkoittaa konversio?

Tässä artikkelissa käsitellään konversiota markkinoinnin ja myynnin näkökulmasta. Konversio on digitaalisen markkinoinnin mittayksikkö. Vaikka konversioaste saattaa olla yksi vaikuttavimmista...